TYÖ EI SYRJI – EMME MEKÄÄN

Ktn-Kiinteistöpalvelut on mukana valtakunnallisessa Työ ei syrji -kampanjassa

KTN-Kiinteistöpalvelut Oy on mukana valtakunnallisessa työsyrjinnän vastaisessa kampanjassa. Kampanjan avulla lisätään tasa-arvoa ja muutetaan asenteita kaikilla suomalaisilla työpaikoilla.

Hyvinvoiva henkilöstö on meidän tärkein voimavaramme, emmekä tietenkään hyväksy minkäänlaista syrjintää ihmisten välillä. Kun bongasimme #eisyrji-kampanjan, tahdoimme lähteä heti mukaan, kertoo KTN:n toimitusjohtaja Ilkka Syrjälä.

”Työ ei syrji -kampanjan pääviesti on, että työ ei syrji vaan ihmisten asenteet. Edelleen syrjintä tulee liian usein työn ja tekijän väliin. Epätasa-arvoinen kohtelu ei saisi estää kenenkään työllistymistä tai onnistumista työssä. Tämä on meidän kaikkien etu, sillä tarvitsemme töihin jokaisen osaajan”, kertoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

KTN ei syrji

YHDESSÄ TAKLAAMME TYÖSYRJINNÄN!

EK selvitti aiemmin tänä vuonna kansalaisten kokemuksia ikäsyrjinnästä sekä seksuaalisesta häirinnästä. Taloustutkimuksen teettämät kyselyt selvittivät, että Suomen työpaikoilla on vielä paljon parannettavaa. Vaikka syrjintää koskeva lainsäädäntö ja valvonta toimivat meillä Suomessa hienosti, syrjintää työpaikoilla esiintyy silti:

  • 10 prosenttia suomalaisista on työtä hakiessaan kokenut ikäsyrjintää viimeisen kahden vuoden aikana.
  • Seitsemän prosenttia työikäisistä ilmoittaa kokeneensa seksuaalista häirintää työssään viimeisten kahden vuoden aikana.
  • Työikäiset naiset kokevat työpaikoillaan miehiä enemmän sekä ikäsyrjintää että seksuaalista häirintää.

Me KTN:ssä tahdomme varmistaa, että tämä on työpaikka, jossa ei syrjitä henkilöstöä eikä asiakkaita sukupuolen, rodun, seksuaalisen suuntautumisen tai minkään muunkaan syyn perusteella. Ja tietenkin haluamme olla eturintamassa herättelemässä kaikkia suomalaisia ajattelemaan näitä asioita.
(Jere Syrjälä, KTN-Kiinteistöpalveluiden palvelupäällikkö)

KTN ei syrji

SEURAA KAMPANJAA JA TULE MUKAAN!

#Eisyrji-kampanja pyörii 20.8.–2.9. näyttävästi sosiaalisessa mediassa ja katujen varsilla.

Työtä ei kiinnosta kuka sitä tekee. Ja siksi työ ei syrji.

Lisätietoja kampanjasta:

  • www.eisyrji.fi
  • Jonne Syrjälä, KTN-Kiinteistöpalvelut, p. 040 823 6878
  • Somessa kampanjoidaan hashatagilla #eisyrji